Löytö ja varhaiset sovellukset
Ruostumaton teräs syntyi 1900-luvun alussa, erityisesti vuonna 1913, brittiläisen metallurgin Harry Brearleyn toimesta. Brearley pyrki alun perin luomaan korroosionkestävän seoksen aseen piippuihin, mutta päätyi materiaaliin, jolla oli monia käyttökohteita. Alkuvuosina ruostumatonta terästä käytettiin pääasiassa ruokailuvälineissä. Sen korroosionesto-ominaisuudet tekivät siitä ihanteellisen astioihin, joiden piti kestää usein pesua ja altistumista erilaisille elintarvikkeille.
1900-luvun edetessä ruostumattoman teräksen sovellukset laajenivat. Se tuotti merkittävästi sotilasvarusteita, lentokoneita ja laivaston aluksia toisen maailmansodan aikana. Sen korkea vetolujuus, ruosteenkestävyys ja yleinen kestävyys tekivät siitä välttämättömän näissä yhteyksissä.
Sen käytön kehitys putkijärjestelmissä
Ruostumattoman teräksen käyttö putkijärjestelmissä alkoi vahvistua sodan jälkeisellä kaudella. Aluksi sitä käytettiin yleisesti merisovelluksissa sen vastustuskyvyn vuoksi, erityisesti suolavesiympäristöissä. Lopulta sen käyttökelpoisuus tunnustettiin myös siviiliteollisuudessa.
1960- ja 1970-luvuilla ruostumattomasta teräksestä valmistetut putket yleistyivät kaupallisissa ja teollisissa sovelluksissa. Se alkoi korvata materiaaleja, kuten kuparia ja galvanoitua terästä, LVI-järjestelmissä. Teollisuuden kehittyessä myös ruostumattomien teräsputkien tekniset tiedot ja luokitukset sopisivat erilaisiin sovelluksiin, kuten kemiankäsittelylaitoksiin, vedenkäsittelylaitoksiin ja kehittyneisiin teknologioihin, kuten puolijohteiden valmistukseen.
Öljy- ja kaasusektorilla tietyntyyppisten ruostumattomien teräsputkien korkean paineen kestävyys ja kestävyys tekivät niistä ihanteelliset raakaöljyn ja maakaasun kuljetukseen. Elintarvike- ja juomateollisuudessa materiaalin korroosionkestävyys ja kyky säilyttää puhtaus tekivät siitä suosituimman materiaalin tiukkaa hygieniaa vaativiin prosesseihin.
